Tää heebo

Oma kuva
20-vuotias muuminenäinen analysoiva luonne, jonka varhaisimpiin muistoihin kuuluu naapuripojan pureminen. Elokuvat, videopelit ja taide saavat sydämen pomppaamaan rinnasta ulos. Tulevaisuudessa tämä neiti tulee hääräämään myös oman pienokaisen kanssa!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Ready Player 1

Ensimmäisen blogitekstin kirjoittaminen on aina vaikeinta ja minulle se tuntuu tuottavan normaalia enemmän vaikeuksia. Olen tuijottanut bloggerin tyhjyyttä huutavaa blogisivua jo tarpeeksi kauan. Nyt on siis aika ottaa itseä niskaperse-otteella kiinni ja kirjoittaa.

Perinteinen eka blogitekstihän kertoo kirjoittajasta hienoja faktoja, sellaisia selventäviä asioita, joiden perusteella tietää lukeako blogia vai ei. Minä en kuitenkaan saa itsestäni kaikkea irti kerralla, mutta ehkä kerron jotain jännää teille kuitenkin.

Kuten sivupalkissa lukeekin, olen 19-vuotias hölmö Helsingistä. Isäni lisäksi taloudessa asuu neljä viljakäärmettä ja kaksi kissaa. Kyllä, luit oikein, käärmeitä. Rakastan niitä ja pidän käärmyleitä hyvinkin mielenkiintoisina otuksina ♥

Jim-herra, vanhin matosemme ♥
Eläinten lisäksi rakkauksiini kuuluu esimerkiksi elokuvat. Rakastan kaikkea elokuvissa. Suurin osa tästä palavasta rakkaudesta kohdistuu kuitenkin itse elokuvien tekemiseen, eikä pelkästään katsomiseen. Tulevaisuudessa ohjaan ja käsikirjoitan itsekin elokuvia.
Tällä hetkellä kahlaan jälleen kerran läpi vanhoja Universalin kauhuelokuvia. Näyttelijöiden klassiset aksentit, mykkäelokuviin pohjautuva tapa näytellä silmillä ja musiikin tärkeys jännittävissä kohdissa ovat kaikki asioita joita arvostan näissä elokuvissa. Poikaystäväni leffafriikkiyden ansiosta voin kahlata Universalin Monster's dvd-boksia läpi ♥
Valokuvaaminen kuuluu myös asioihin, jotka tuottavat suunnatonta iloa elämääni. Olen kuvannut ihan pienestä tytöstä lähtien. Kiitos siitä kuuluu isälleni, joka uskalsi antaa kolme vuotiaan Taika-Kukan kätösiin painavan filmijärkkärin. Tuosta hetkestä lähtien olen nähnyt niin kovin paljon kameran aukon läpi. Kuvaan filmikameroilla sekä digijärkkärilläni. Ilman valokuvaamista näkisin asiat ja elämän varmasti todella eri tavalla. Kuvaaminen on antanut minulle niin paljon, etten enää tiedä miten eläisin ilman sitä.
© Taika-Kukka 2011
Kuten jo tekstissä mainitsin, minulla on myös poikaystävä. Tämä herra astui elämääni Lord of the Rings - trilogian ansiosta. Menin katsomaan LotR 1&2 extended cutit Tennariin Hobitin lippujen jonotusyönä. Ystävälläni Oonalla sattui olemaan molempiin näytöksiin ylimääräiset liput, jotka mielelläni ostin häneltä näytösten ollessa lähes loppuunmyydyt. Leffaseuraksi Oonan lisäksi valikoitui entuudestaan tuttu Tude ja täysi mysteerimies nimeltään Matias. Tennarin Pizza Hutiin illalla astuessani en todellakaan tiennyt tulevasta seikkailusta. Monien mutkien ja polkujen kautta, olemme nyt tilanteessa johon olen hyvinkin tyytyväinen; Omistan maailman suloisimman poikaystävän, joka olemassaolollaan inspiroi minua joka päivä ♥
Opetin Matiakselle miten nenän saa ryttyyn...

Herra edelleenpienimysteeri-Matias saanee oman postauksen jossain vaiheessa. Kuitenkin on vielä pakko hehkuttaa (=Flailata) Matiasta ja meidän yhteiseloamme hitusen. Olen Matiakselle velkaa hyvinkin paljon. Tämän tyhmyn myötä elämääni on astunut niiiiiin monta hyvää asiaa, jotka ovat muokanneet minusta lähes tyytyväisen ihmisolennon. Tilanne on hyvinkin uusi minulle, olenhan koko elämäni kokenut alemmuutta lähes jokaisen ihmisen tai asian takia. Matias-tyhmy on myös syy siihen, että vihdoin tsemppasin itseni bloggaamiseen takaisin, herra kun itsekin kirjoittaa blogia, tsek tsek!
Ps. Matias, tiedän että luet tätä, joten; Kiitos kaikesta kirahvi-Batman-hirveni ♥

Siirrytäänpäs eteenpäin. Rakkaus-listaltani löytyy myös läjä hyvinkin jännittäviä asioita. Näitä kaikkia tulen varmasti hehkuttamaan ja avaamaan blogissani tulevaisuudessa enemmän, mutta tehdäänpäs nyt kuitenkin jonkinlainen yleiskatsaus! Rakastan Adventure Time animaatiosarjaa! Siis jos joku on nyt missannut suureksi buumiksi varsinkin Jenkeissä nousseen uskomattoman sarjan, pyydän kyseisiä henkilöitä youtubettamaan tai googlaamaan tämän varsinaisen kultakimpaleen! Päähenkilöinä sarjassa ovat Finn the Human ja hänen paras ystävänsä Jake The Dog. Sivuhahmoista löytyy muunmuassa Princess Bubblegum, jota kuulema muistutan kun hiukseni ovat pinkit... Äh! Nyt riitti avautuminen tästä, ettei postaus mene täysin Adventure Time-ylistykseksi.
 RAKKAAT IHMISET, GOOGLATKAA NYT IHMEESSÄ TÄMÄ SARJA! 

Adventure Timen ohella animaatiosarja-rakkauksiin kuuluu ehkä hieman yllättävästi My Little Pony: Friendship Is Magic. Mikään ei ole niin siistiä kuin derppaileva poni! Siinä jo yksi syy katsoa MLP:FIM:iä. Tämä sarja ei siis tosiaankaan ole samanlaista ällöttävää lässytystä kuin alkuperäinen My Little Pony sarja. MLP:FIM:in teossa on selvästi mietitty sitäkin mahdollisuutta, että ehkäpä on vanhempiakin ihmisiä, joita moinen sarja voisi kiinnostaa. Kiitokset sarjan luojille lähtevät täältä osoitteesta kera miljoonan sateenkaaren ja sydämen!

Seuraavana voisin nostaa esiin videopeli-fiksaationi. Pelaan monenlaisia videopelejä, hyvinkin laidasta laitaan. Tykkään myös katsoa, kun joku muu pelaa hyviä pelejä. Tai no, pelien ei edes tarvitse olla hyviä.
Sain 7-vuotis syntymäpäivänäni veljeltäni Playstation1 -konsolin sekä alkuperäisen Crash Bandicoot-pelin. Minä en siis tosiaankaan voinut saada lahjana myös muistikorttia, mistä olin katkera veljelleni monta vuotta. PS ykköstäni ei siis sammutettu lähes koskaan, sillä en halunnut aloittaa peliä alusta. Jo tätä ennen olin pelannut erilaisilla konsoleilla. Olen kuitenkin kiitollisuuden velassa veljelleni siitä, että hän tutustutti minut videopelien maailmaan. Edelleenkin yleisimmät puheenaiheemme ovat pelikonsolit ja videopelit.

Crash Bandicoot -pelisarjan lisäksi kestosuosikki-pelisarjojani ovat mm. Zelda, Pokémon, Silent Hill, Sonic, Splatterhouse, Mario, sekä Kingdom Hearts. Hyvinkin vanhat retropelit -sekä konsolit ovat myös lähellä sydäntäni. Fiksaatiostani kielii myös varmasti se, että perheemme Commondore 64 ja sen kymmenet pelit, ovat minun huostassani säilyneet täysin toimivina.

Tähän lienee hyvä päättää pieni katsauksemme yours truly:n maailmaan ja sen moniin fiksaatioihin. Luulen palailevani taas illalla satuilemaan teille, sillä luvassa on leffa-laatuaikaa Matiaksen kanssa. Menemme vihdoin katsomaan Beasts of the Southern Wild-elokuvan, joka kahmi montakin Oscar-ehdokkuutta.
Kello kolmelta aamuyöllä en keksi minkäänlaista hienoa lausetta, joka jättäisi teidät miettimään ja haluamaan lisää. Ehkä piditte tekstistäni, ehkä ette. Minä kuitenkin tykkäsin kirjoittaa sitä ja sehän on tärkeintä, eikö?
Hyvää yötä blogimaailma, on aika siirtyä nukkumaan!